Profile Vehicles Baltic OÜ 20 vuotta

Toukokuun lopussa juhlittiin Tallinnassa Profilen Viron tytäryhtiön 20 vuotisjuhlaa. Profile Vehicles Baltic OÜ perustettiin vuonna 2002 ja siitä tuli nopeasti ylivoimainen markkinajohtaja ambulanssien valmistajana Baltian maissa. Viron tehtaalla tehtiin ambulanssien lisäksi Premium -luokan 16 paikkaisia busseja, joiden valmistus siirrettiin pikkuhiljaa Iisalmesta kokonaisuudessaan Tallinnaan. Pohjoismaissa suosittujen bussien valmistus lopeteltiin vuonna 2014 ja Viron tehtaan tuotannon painopiste siirtyi hiljalleen osien ja moduuleiden valmistukseen.  Tänä päivänä Viron tehtaalla tuotetaan moduulit niin Unkarin kuin Suomen tehtaan tarpeisiin ja valmistetaan ambulansseja paikallisille markkinoille. 

Profile Vehicles Baltic Oü:n 20-vuotista taivalta juhlittiin paikallisen henkilökunnan ja Profile Vehicles konsernin omistajien kesken. Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita työntekijöitä, joista osa on ollut mukana Profile Balticin rivistössä sen perustamisesta lähtien. Seuraavana vuorossa onkin Groupin 40-vuotisjuhlat, joita vietetään syyskuussa Iisalmessa.  

 


Asiakkaan asialla – Profile Service

Profile Vehicles tarjoaa kattavat huolto- ja varaosapalvelut erikoisajoneuvoille Suomessa ja pohjoismaissa. Asiakkaita palvellaan joustavasti Iisalmen tehtaalla ja asiakkaan omissa tiloissa tilanteen mukaan. Profilella on käytössä huollon raportointi- ja seurantajärjestelmä, jolla jokaisen asiakkuuden hallinta on selkeää ja tehokasta. Järjestelmään tallentuu vikailmoitukset, huoltotilaukset, tilattujen huoltojen raportointi ja historia. Näiden avulla ongelmatilanteiden ratkominen on helpompaa ja auttaa yritystä kehittämään huoltopalveluitaan jatkuvasti.

Kattava Ambulanssi-Vuokrauspalvelu kautta maan

Uusimpana palveluna Profile tarjoaa vuokra-ambulanssipalvelua, joka kattaa koko maan. Tarkoitus on turvata sairaankuljetusta tarjoaville yrityksille ja organisaatioille luotettava ja nopea vara-autopalvelu oman kaluston rikkoontuessa tai yllättävän tarpeen ilmentyessä.

Profilen jälkimarkkinointipäällikkö Antti Repo, on työssään todennut, että palvelulle on Suomessa kysyntää. Vuokrapalvelu tuntuu luontevalta jatkolta Profilen tarjoamalle ambulanssien elinkaaripalveluille, sillä yrityksellä on jo hyvät verkostot ja asiakkaat voivat luottaa palvelun korkeaan tasoon.

Vuokra-ambulanssi on erinomainen vaihtoehto vara-autoksi, sillä asiakkaan ei tarvitse huolehtia sen ylläpidosta. Asiakas voi tilanteen niin vaatiessa vuokrata vara-auton tarvitsemakseen ajaksi kiinteää päiväkustannusta vastaan. Profile takaa toimituksen 1-24h sisällä koko Suomeen, sekä 12h toimituksen vara-autolle, mikäli itse vuokra-ambulanssissa ilmenisi käyttöä haittaavaa vikaa. Profile Genios mallin ambulanssi on täysin varusteltu ja toimintavalmiudessa asiakkaalle toimittaessa, joten se on asiakkaalle helppo ja huoleton valinta. Vuokrauksen tukena toimii Profilen osaava huoltotiimi.

Tuote portfolio laajentuu

Antti Repo haluaa tiiminsä kanssa kehittää Service -palveluita ja tuotteita yhä edelleen yrityksen kehittyessä entistä selkeämmin kokonaisvaltaiseksi ajoneuvojen elinkaaripalveluiden tarjoajaksi. Viimeisimpänä tulokkaana tuotevalikoimassa  suosituksi on noussut, ambulanssin omaan sisävalaistukseen integroitu automaattinen Blue Light desinfiointijärjestelmä, joka voidaan toimittaa myös jälkiasenteisena. Lisäksi autoihin lisättävästä, suojaavasta ulkopinnoitteesta on tulossa uusi hitti. Auton puhtaanapitoa helpottava pinnoite on kehitelty erityisesti ajoneuvoille, joissa on paljon teipattua pintaa ja joilla ajetaan myös huonommillakin teillä. Profilen tarjoamalla pinnoitteella saavutetaan erinomainen veden helmeilyominaisuus, korkea ja syvä kiilto, hapettumiselta, kemikaaleilta ja UV-valolta suojaava vaikutus sekä hyvä pinnan puhdistettavuus. Tuoteperheeseen kuuluu myös huolto- ja paikkausaine, joiden avulla koko pinnoituksen kestoa voi pidentää.

Mikäli haluat lisätietoja yllä olevista, tai muista Profilen huolto- ja lisävaruste palveluista ota yhteys Antti Repoon (+358447217426) tai laita postia osoitteeseen aftersales.fi@profilevehicles.com


Konsernin myyntijohtaja Santtu Keto uusien haasteiden pariin


Ystävällisesti ilmoitamme, että Profile-konsernin myyntijohtaja Santtu Keto siirtyy uusiin haasteisiin. Hänen viimeinen työpäivänsä Profilen palveluksessa on 31.5.2022. 

Jälkimarkkinointipäällikkönä Profilella vuonna 2019 aloittanut Keto siirtyi myyntijohtajan tehtäviin vuonna 2020. Profile Vehicles -konserni kiittää Santtua hyvästä työstä myynnin kehittämisessä ja edistämisessä ja toivotamme hänelle menestystä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 

Myyntijohtajan tehtävät siirtyvät soveltuvilta osiltaan myyntipäälliköille sekä aluemyyjille (yhteystiedot kotisivuillamme www.profilevehicles.com), ja sopimus- ym. asioista vastaa toistaiseksi konsernin toimitusjohtaja Ville Repo.  

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Ville Repo, puh: 044 7217454 tai email: ville.repo(at)profilevehicles.com 


Yhdenmukaiset tehoambulanssit viidelle ERVA alueelle

Huhtikuun lopulla Iisalmessa koettiin historiallinen hetki, kun viiden ERVA alueen tehoambulanssit luovutettiin sairaanhoitopiirien käyttöön. Tehosiirtoajoihin erikoistuneet ambulanssit kehitettiin tiiviissä yhteistyössä ensihoitajien ja teholla työskentelevien sairaanhoitajien ja lääkäreiden kanssa, jotta varmistettiin molemmille toimiva työympäristö. Kyseessä on myös ensimmäinen sairaanhoitopiirien yhteinen ambulanssihankinta. Tehoambulanssit  parantavat ERVA alueiden yhteistyötä ja mahdollisuutta resurssiapu pyyntöihin. Ajoneuvon varustelu ja kalusto on yhdenmukainen, joten henkilöstön on helppo toimia ambulanssissa sen sijoitus riippumatta.

Tehoambulanssien extrapitkään hoitotilaan mahtuu yhteensä neljä hoitohenkilöä potilaan lisäksi. Suuremmat tilat mahdollistavat ECMO siirrot, painavien potilaiden turvalliset kuljetukset, sekä esimerkiksi keskoskaapin tai harvinaisemman infektiokapselin kuljettamisen. Autoissa on käytössä Strykerin Power LOAD sähköavusteinen lastausjärjestelmä ja Stryker Power-PRO XT sähköpaarit, mikä edistää niin potilaiden kuin henkilöstönkin turvallisuutta ja hoitohenkilökunnan työergonomiaa. Ambulanssit  soveltuvat niin päivittäiseen käyttöön kuin myös yliopistosairaaloiden välisiin vaativiin siirtoajoihin. KYS:n edustaja Pasi Mattinen kertoo ambulansseista olevan hyötyä myös opiskelijoiden koulutuksessa ja perehdytyksessä normaalien potilaskuljetuksien lisäksi.

HUS:n edustaja Jukka Etelä näkee yhteishankintojen olevan tulevaisuutta, ainakin tehohoidon osalta. Vastaavanlaisia tehoambulansseja on Suomessa vähän, joten nämä uudet, modernit siirtoautot parantavat huomattavasti ERVA alueiden välistä yhteistyötä ja siirtokuljetus mahdollisuuksia. Aikaisemmin vaativia tehohoitosiirtoja on tehty  normaaleilla ambulansseilla tai lainaamalla monitoimiambulansseja sairaanhoitopiirien kesken. Tämä on ollut haasteellista niin resurssien kuin ajankäytönkin suhteen, joten uudet tehoambulanssit ovat kalustoon enemmän kuin tervetulleita.

Toukokuun ensimmäisillä viikoilla sairaanhoitopiireissä koulutettiin henkilöstöä ambulanssien käyttöön, jonka jälkeen ne ovat valmiita tositoimiin. Nyt jäädään odottelemaan käyttäjien kokemuksia autoista, mikä on tärkeää tulevan kehitystyön kannalta.

Tehoambulanssien suunnittelusta vastaava ydin työryhmä koostui viiden ERVA alueen edustajasta; Jukka Etelä (HUS), Jari Mäkinen (TYKS), Pasi Aho (TAYS), Pasi Mattinen (KYS) ja Marko Jämsen (OYS).


AMBULANSSI, JOKA PALVELEE MYÖS HAASTAVIMMISSA SIIRTOKULJETUKSISSA

Profile Vehicles Oy:n edesmennyt toimitusjohtaja Marko Repo esitteli vuosia sitten EPSHP:lle siirtokuljetukseen erikoistunutta ambulanssia, joka oli valmistettu ulkomaan markkinoille. Tästä syntyi idea, joka vastasi EPSHP:n tarpeita tuottaa palveluja haastaviin siirtokuljetuksiin, sekä painavien potilaiden siirtoihin. Projektin suunnittelu, vuoropuhelu ja kilpailutus vei noin nelisen vuotta, mutta nyt projekti on vihdoin toteutunut ja ajoneuvo on saatu operatiiviseen käyttöön.

Ensihoitaja Mikko Salmenkangas ja erikoissuunnittelija Mikko Saikkonen suunnittelivat auton yksityiskohtaisesti, jotta kaikki tarpeellinen saatiin turvallisesti ja käytännöllisesti sijoiteltua suurempaan ambulanssialustaan. Esimerkiksi normaalin kahden happipullon sijaan autoon suunniteltiin turvallinen sijoituspaikka jopa kahdeksalle pullolle. Näin varmistetaan, että pidempikin siirtoajo tulee onnistumaan ilman taukoja. Hauskana yksityiskohtana lasten kuljettamiseen erikoistuneesta ambulanssista löytyy myös mahdollisuus soittaa lasten iloksi tunnettua Baby Shark sävelmää. Ääni on toki tarkoitettu vain pr-käyttöön eikä sitä voi käyttää hälytysajossa. Autosta löytyy myös Tatu ja Patu piirroshahmojen teippaukset.

Profilella on jo kokemusta tämän tyyppisten erikoisambulanssien valmistuksesta ulkomaille, mutta Suomessa vastaavat toimitukset ovat olleet harvinaisempia ja siksi tämä on ollut yritykselle merkittävä projekti. Siirtoambulanssissa on erityisvalmiudet vastasyntyneiden keskossiirtoajoja varten. Strykerin sähköinen latausjärjestelmä ja sähköpaarit mahdollistavat myös painavien potilaiden siirrot sekä lastaamisen turvallisesti, sillä järjestelmän nostokyky on 318 kg.

Profilen Suomen myyntipäällikkö, Jari Kanninen, kertoo projektin olleen todella mielenkiintoinen ja yksi niistä, joka oli todella lähellä sydäntä ja tulee jäämään mieleen. ”On ollut todella hienoa olla mukana tällaisessa erikoisprojektissa ja se, että saa tehdä yhteistyötä suomalaisten ensihoitoammattilaisten kanssa, on aina opettavaista ja saa tuntemaan kiitollisuutta. Halua ja päättäväisyyttä löytyy varmasti kaikista suomalaisista ensihoidon organisaatiosta, jolloin yhteistyön tuloksena saamme suunnitella ja valmistaa aina vain turvallisempia, ergonomisempia sekä hygieenisempiä ensihoitoajoneuvoja”.

EPSHP:lla Möhköksi ristitty siirtoambulanssi on ollut noin kuukauden päivät koulutuskäytössä ja sen sisäänajo aloitettiin viime viikolla. Toivotamme käyttäjille ja potilaille turvallisia kilometrejä.


40 Years of Excellence

Siitä on melkein 40 vuotta kun Profilen perustaja Kosti Repo ja yhtiökumppanit Keijo Repo, Jussi Karhu, Matti Sollo, Timo Riihelä ja Toivo Kainulainen pitivät palaveria yhdessä Iisalmen Sokosmarketin kahvilassa. Yhteinen tausta Erikoiskorilla ja idea omasta koritehtaasta toi heidät saman pöydän ääreen, visiona tehdä korityötä nimenomaan pakettiautojen alustoille. Näille oli paljon kysyntää jo Erikoiskorilla, mutta ne jäivät linjassa helposti suurempien töiden jalkoihin ja niiden valmistuksesta oli Erikoiskorilla päätetty luopua. Tämän kuusikon 1982 perustamasta Iikorista tuli 1992 Profile Components, joka myöhemmin muuttui tänä päivänä tunnetuksi Profile Vehicles Oy:ksi. Vaikka näistä taitureista Kosti ja Timo ovat jo edesmenneet ja muutkin eläköityneet, on heidän innovatiivinen yrittäjähenkensä vahvasti mukana Profilen tämän päivän tekemisessä.  

Iikorilla uudet kehitysideat päätyivät Kostin visioiden ja piirustuspöydän kautta linjastoon, jossa porukalla pohdittiin ja kokeiltiin, kuinka ne toimisivat käytännössä. Profile olikin yksi ensimmäisistä korivalmistajista, joka aloitti lasikuidun käytön vanerin sijasta, mikä mullisti korityösuunnittelun ja kevensi lopputuotteen painoa merkittävästi. Toinen läpimurto oli Profile-katto eli vahvistettu moduuli-katonkorotus, joka edistää auton turvallisuutta parantaen myös työmukavuutta korkeutensa ansiosta. Katon antama uusi profiili olikin inspiraationa Iikorin nimenvaihtoon Profile Componentiksi ja sitä myöten Profile Vehicles Oy:ksi.  

Viime vuosina Profilen innovaatiot ovat olleet uusien tuotteiden kehittelemistä, josta esimerkkinä edistykselliset Profile DecoEco ja DecoEco Blue Light puhdistusjärjestelmät. Nämä helpottavat potilastilojen puhdistusta ja hygieniatason ylläpitämistä ambulansseissa kiireisinä aikoina ja säästävät työresursseja helppoutensa ansiosta. Odotettuja uutuuksia lienevät Keski-Euroopan markkinoille uudelleen lanseerattava Profile Leonardo, sekä sähköambulanssi Profile e-Advanz, joka lanseerataan RETTmobil:ssa, Fuldassa 11-13.4.2022. 

Ensimmäinen ambulanssi Profile-katolla vuonna 1994


Profilen Unkarin yksikön 10-vuotisjuhlapäivä

– Juhlavuoden aloitus –

Paikka : BUDAPEST – KISTARCSA, Unkari
Henkilökunta : 83 alan ammattilaista
Tehtaan kapasiteetti : 250 autoa vuosittain

Kymmenen vuotta sitten Márton László -niminen mies soitti Profilen entiselle toimitusjohtajalle, Marko Revolle ja ilmoitti, että Unkarin valtion ensiapu- ja ambulanssi palveluilta (OMSZ) on tulossa tarjouskilpailu noin kahdestasadasta ambulanssista. Repo ymmärsi kilpailutuksen potentiaalin yritykselle ja perusteellisen tutkimuksen ja taitavien neuvottelujen jälkeen, Profile voitti tarjouskilpailun ja aloitti nopeasti ambulanssien tuotannon Budapestissa. Lászlón avulla Profile pystyi luomaan vahvan ja luotettavan suhteen OMSZ:n kanssa, joka on mahdollistanut tiiviin yhteistyön ensimmäisten ambulanssien toimituksesta lähtien.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Unkarin tehtaasta on tullut keskeinen osa Profile Vehicles -ryhmää, ja siellä valmistetaan suurin osa Profile Vehiclesin ambulansseista ja erikoisajoneuvoista Euroopan markkinoille. Kaikki Profile-yksiköt tekevät tiivistä yhteistyötä yli maarajojen. Tämä mahdollistaa tietotaidon helpon kulun ja takaa sen, että konserni voi jatkuvasti parantaa prosessejaan jokaisessa konsernin yksikössä.

Unkarin tehtaan 10-vuotisjuhla 25. maaliskuuta on Profile Vehiclesin juhlavuoden aloitus. Profilen tytäryhtiö Tallinnassa juhlii 20-vuotisjuhlaansa toukokuussa ja Profile Group juhlii 40-vuotisjuhlaansa syyskuussa. Näin ollen vuosi 2022 tuo mukanaan monia syitä juhlaan, sillä vuosipäivien lisäksi tiedossa on myös monia uusia innovaatioita.

Pysy ajan tasalla mitä Profilella tapahtuu ja liity postituslistallemme!

Marko Repo ja Marton László


Haluatko olla edelläkävijä nykyaikaisessa ambulanssien desinfioinnissa?

DECOECO BLUELIGHT SINIVALO – JÄRJESTELMÄ NYT MYÖS JÄLKIASENNUKSENA!

Ota yhteyttä ja hyödynnä kevään ainutlaatuinen sinivalo kampanja! Osta neljä ja saat viidennen järjestelmän asennuksineen kaupan päälle!

DecoEco Blue Light dekontaminaatio järjestelmän suosio on kasvanut hurjasti uusien ambulanssien hankinnoissa Profilella.  Järjestelmä on kehitetty yhteistyössä Led Tailorin kanssa, joka on tutkinut laajasti sinivalon hyötyjä mikrobien ehkäisyssä eri olosuhteissa ja tuottaa sinivalo ratkaisuja esimerkiksi sairaaloiden leikkaussaleihin.

NYT MYÖS JÄLKIASENNETTUNA! Blue Light-järjestelmä on helppo jälkiasentaa tehtaalla tai asiakkaan tiloissa Profilen ambulansseihin ja se on heti käyttövalmis. Kiireisen arjen keskellä järjestelmä on vaivaton käytettävyydeltään, sekä kustannustehokas keino parantaa potilastilojen hygieenisyyttä. Sinivalon käyttö lisää työ- ja potilasturvallisuutta, koska tartuntojen riski vähenee huomattavasti ja työaikaa säästyy, kun perus desinfiointi hoituu kuin itsestään.

Profile tarjoaa nyt kampanja hinnalla viiden auton Blue Light dekontaminaatio järjestelmän asennuksineen, neljän hinnalla. Lisätietoja kampanjasta antaa Jälkimarkkinointipäällikkö Antti Repo (+358 44 721 7426 , aftersales.fi@profilevehicles.com). Tarjous on voimassa 30.6.2022 asti.

Tutkimustuloksia Blue Light:n hyödyistä löytyy Led Tailorin sivuilta.


Ensimmäiset Volkswagen ambulanssit luovutettu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille

Tällä viikolla luovutettiin neljä ensimmäistä Volkswagen ambulanssia Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille. Nämä ambulanssit ovat osa 51 auton hankintaa, jotka tulevan käyttöön Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin eri alueille. Autojen sisusta ja teippaukset on suunniteltu asiakkaan tarpeiden mukaan ja kaikissa nyt luovutetuista ambulansseista löytyy myös Stryker Power-LOAD sähköpaarit.

Projektia aloiteltiin jo 1,5 vuotta sitten, jonka jälkeen yhteistyö on ollut tiivistä asiakkaan ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Nämä autot ovat Suomen Volkswagenin ensimmäinen iso ambulanssitoimitus Suomeen ja siitäkin syystä erittäin tärkeä projekti. Myös jälleenmyyjälle Pörhölle kauppa on merkittävä avaus ambulanssisektorille. Volkswagenin Suomen hyötyajoneuvojen edustaja Aki Hyvönen kertoo tämän olleen erittäin mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen projekti Volkswagenille. Hän kuitenkin huomauttaa kehitystyön jatkuvan, kun ensimmäiset ambulanssit pääsevät työn touhuun. Erityisen mielenkiintoista on saada palautetta käyttäjiltä, joille merkin vaihdon konkreettisin ero on auton lattiakorkeuden madaltuminen.

Pörhön edustajan Mika Käyhkön mukaan ambulanssihankkeeseen on huolellisesti panostettu jo etukäteen. Koulutuksia ja perehdytystä korityön rakenteisiin on tehty jo hyvän aikaa Profilen huoltotiimin ohjastuksella. Käyhkö kiittelee yhteistyön sujuneet kaikkien osapuolien kanssa mutkattomasti ja on ollut tekemisen tasoon erittäin tyytyväinen.

Asiakkaan edustajana toiminut Jokilaakson Marko Jämsen odottaa positiivisin mielin uusien ambulanssien käyttöönottoa, joita heidän alueelleen on tulossa yhteensä 13 kappaletta. Suurin ero aikaisempiin käytössä olleisiin ambulansseihin on Volkswagenin matalampi nelivetoalusta, jonka odotetaan lisäävän toimivuutta vaativissa talvisissa olosuhteissa.
Kuten Käyhkö ja Hyvönen totesi, kehitys- ja yhteistyöhön panostetaan jatkossakin, kun autot pääsevät tositoimiin ja käyttäjät pääsevät kertomaan kokemuksistaan.


Secours Expo 2022 Ranskassa

Profile Vehicles oli mukana Secours Expo -messuilla Pariisissa Ranskassa 10.-12. maaliskuuta. Secours Expo on Ranskan suurin ensiavun ja ensihoidon ammattilaisille järjestettävä messutapahtuma. Profile Vehicles esitteli messuilla Profile Genios -ambulanssin, joka on optimaalinen valinta premium-ambulanssiksi Ranskan markkinoille. Toinen Profile tuote, joka kiinnosti yleisöä, oli Blue Light -dekontaminaatiojärjestelmä joka on helppo asentaa ja integroida potilasosaston kattovaloihin. Näiden asentaminen on jo vahvasti lisääntynyt kotimaan markkinoilla ja oli hienoa huomata, että kiinnostusta on myös ulkomailla. Lisätietoja Blue Light järjestelmästä löytyy täältä.

Secour Expo oli myös ensimmäinen julkinen esittely Profile Leonardolle, uuden sukupolven ambulanssille, jota Profile tuotekehitys ja tuotanto valmistelee. Tarkoituksena on esitellä Leonardo yleisölle laajemmin toukokuussa 2022 pidettäville kansainvälisille RETTmobil-messuilla.

Kiitämme kaikkia, jotka vierailivat luonamme, oli ilo tavata teidät! Seuraava tapahtuma, johon Profile Vehicles osallistuu, on RETTmobil International -messut Fuldassa, Saksassa 11.-13. toukokuuta 2022. Nähdään siellä!!!