Profile Vehicles Oy aloitti toimintansa Iikori Ky nimellä Iisalmen Luuniemellä vuonna 1982. Perustajina olivat Revon veljekset sekä Matti Sollo. Sittemmin Sollo ja Keijo Repo jäivät eläkkeelle ja nykyiset omistajat ovat Marko ja Johanna Repo.

Yhtiö työllistää Iisalmessa noin 80 henkilöä ja konsernissa työskentelee yhteensä 160 henkilöä. Konsernin emoyhtiö sijaitsee Iisalmessa, jossa on koko konsernin hallinto sekä suunnittelu ja tuotekehitys.

Yhtiöllä on tuotantoyksiköt myös Virossa ja Unkarissa, sekä myyntiyhtiö Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto on noin 28 miljoonaa euroa, josta noin 70 % tulee viennistä.

”Olen iloinen siitä, että olemme pysyneet perheomistuksessa alusta lähtien ja olemme kasvaneet merkittäväksi työllistäjäksi Ylä-Savossa. Hieno asia on myös se, että yhtiö täyttää 35 vuotta nyt Suomen 100-vuostisjuhlavuotena. Erityiseksi tämän vuoden tekee myös se, että toimitamme Iisalmen tehtaaltamme erikoisajoneuvon numero 6000, joka tällä kertaa sattuu olemaan poliisiauto”, tiivistää Marko Repo.